Muutoksen on lähdettävä itsestä

Tämä kirjoitus on kirjoitettu vuonna 2012 eWorkin koulutuksen yhteydessä

Meillä alkoi eilen koulussa uusi opintokokonaisuus: Käytänteiden muutosprosessi. Ensimmäiset tuntimme olivat todella mielenkiintoisia ja odotan innolla tulevia tunteja muutaman seuraavan kuukauden ajan.

  • Hyvin johdetulla ja hallitulla muutosprosessilla luodaan puitteita onnistumiselle, mutta organisaatiossa työskentelevät ihmiset ratkaisevat viime kädessä sen, kuinka muutosprosessin tavoitteisiin päästään. Johdon sitoutuminen muutosprosessiin ja esimiesten esimerkki, motivointi sekä tukeminen ovat muutosprosessin onnistumisen kannalta hyvin merkittäviä.

 Näinhän sen pitäisi ideaalimaailmassa toimia vai mitä? Se on jännä juttu, sillä olen huomannut, että työyhteisöissä keskustellaan paljon me-hengestä yhdessä tekemisestä, mutta kun muutoksia on tulossa tai työntekijän tietotaitoa halutaan käyttää yli yksikkörajojen, alkaa vastarinta nostamaan päätään. Ei haluta jakaa tietoa, vaan se halutaan pitää jopa salassa, jotta kukaan ei vain tiedä käyttämättömästä voimavarasta.

Toinen asia, joka vaatii muutosta normaalista yritysmaailmassa on yhteisten dokumenttien kirjoittaminen. Olemme tottuneet siihen, että dokumentteja kirjoitetaan omissa työhuoneissamme yksin, tallennetaan tiedosto sovittuun paikkaan ja joku toinen voi sitten jatkaa siitä seuraavaksi. Tein etätyöpäivän maanantaina ja halusin samalla testata, miten Etherpad toimisi yhteisen dokumentin teossa, sillä mielessäni se toimi täydellisesti. Laadin dokumentille rungon ja laitoin kaikille osallistujille sähköpostia, jossa kerrottiin, mistä osoitteesta he löytävät dokumentin. Pidin itse koko päivän kyseisen tiedoston auki samalla kuin tein muita töitä ja katsoin, miten työtoverini kommentoisivat dokumenttia. Päivä kului, eikä yhtään kommenttia tullut.

Ymmärrän kyllä, jos aihe on hieman vieraampi, niin ei halua välttämättä kommentoida millään tavalla. Mutta olin laittanut dokumenttiin myös pyynnön, että voisiko joku työpaikalla olija liittää dokumenttiin tiedoston, johon en itse päässyt käsiksi. -Kukaan ei liittänyt tiedostoa, sillä asenne: tämä on mennyt muutamalle muullekin, joten kyllähän he hoitavat asian…

Työtoverini ovat edelleen tilassa, jossa on vain minun työni, ei meidän työt. Töitä ei osata tehdä yhdessä kuin istuttamalla kaikki soikean pöydän ympärille ja näin tuhlata myös työaikaa. Aina ei tarvittaisi turhia kokouksia, jos kokouksen tarkoitus on vain yhteisen dokumentin toteuttaminen; Etherpad tuntui toimivalta sovelluksesta, vaikka tällä kertaa en saanutkaan kumppaneita mukaan sitä testaamaan kunnolla.

Olen kuitenkin tehnyt suunnitelman Etherpadin käyttöönotosta nyt ainakin testimuodossa työyhteisössäni ja esittelen ideani maanantaina hänen töihin tullessaan. Uusi aikakausi: virtuaalimaailma on tulossa ja edes meidän yrityksemme ei voi jäädä tältä kaudelta jälkijunaan. Meidän on oltava mukana muutoksessa halusimme tai emme.

Tags

Leave a comment

Ava Reed is the passionate and insightful blogger behind our coaching platform. With a deep commitment to personal and professional development, Ava brings a wealth of experience and expertise to our coaching programs.

About the Coach ›

Newsletter

Weekly Thoughts on Personal Development

We know that life's challenges are unique and complex for everyone. Coaching is here to help you find yourself and realize your full potential.

About the Coach ›