Tuntuu jopa hassulta ajatella, että silloin kun olin itse nuori, sosiaalinen elämä tapahtui pääsääntöisesti kasvotusten kavereiden kanssa milloin missäkin. Internetissä pyörimme ainoastaan erilaisissa chateissa.

Kuitenkin meidänkin vuosikurssin peruskoulun päättäneille on nyt perustettu facebookiin oma ryhmä johon me kaikki voimme lisätä entisiä luokkatovereitamme, jotka ovat oikean elämän rinnalla myös ystäviämme tässä sosiaalisessa verkossa. Se yhteenkuuluvuuden tunne, joka tuntuu myös niin oudolta kasvaa nyt myös tuon pienen ryhmämme kesken; mehän olemme kulkeneen 9 vuotta toistemme rinnalla aikoinaan.; tuntuu hyvältä nähdä vanhojen luokkalaisten kasvoja fb:ssä ja lukea mitä heille kuuluu tänä päivänä.

Pakko on kyllä itsekin myöntää, että tätä nykyä sovin melkein kaikki tapaamiseni ystävien kanssa messengerin/whatsAppin/Signalin välityksellä. Ennen tuli soitettua ystäville ja kysyttyä, mitä kuuluu, nyt vain kysytään samaa ilman puhekontaktia..

Liityin 2011 syyskuun alussa sosiaalinen media oppimisen tukena verkostoon. Toistaiseksi olen siellä vain lukijana, koska omat tietoni aiheesta eivät ole vielä tarpeeksi kattavia, jotta voisin kommentoida mitä tahansa. 2012 kun lähdin opiskelemaan erikoistumisopintoja samaisesta aiheesta tuli tuosta verkostota hyvä tuki opintoihini.

Onkohan niin, että alamme elämään yhä enemmän ja enemmän virtuaalimaailmasssa, jossa voimme pitää omia enemmän tai vähemmän henkilökohtaisia blogejamme, kommunikoimaan ainoastaan verkon välityksellä ystäviemme kanssa? Tottahan se on, että ystävät, jotka asuvat toisella paikkakunnalla satojen kilometrien päässä tai jopa toisessa maassa, eivät ole niitä henkilöitä, joita voit tavata vaikka arki-iltana töiden jälkeen. Ei, he ovat niitä rakkaita ihania ihmisiä, joiden kanssa voit keskustella viikottain ja jopa päivittäin verkon kautta ja näin he pystyvät osallistumaan elämäämme ilman todellista läsnäoloaan.