Sosiaalisen median varjopuolet?

Tämä kirjoitus on kirjoitettu vuonna 2012.

Katsoin maanantaina yle 1 kanavalta dokumenttia Sosiaalisen median varjot pakatessani työmatkaa varten. Dokumenttia katsellessani mietin, miten ihmiset voivat olla niin sinisilmäisiä, että tekevät profiileistaan täysin julkisia tiedostamattaan? Tiedän kyllä, että jopa suomalaisista löytyy sellaisia henkilöitä, jotka pitävät oman profiilinsa julkisena, joten kuka tahansa heidät tunteva/tietävä voi käydä katsomassa heidän tietojaan.

Tiedän, että facebookin kautta halutaan jakaa valokuvia ystävien ja sukulaisten kanssa ja itsestään viattomalta tuntuvat valokuvat voivat haitata myöhemmin esimerkiksi työnhaussa. Mutta tässä tulemme jälleen siihen, että miksi ihmiset eivät rajoita valokuviensa katsojia vain ystäviinsä tai tiettyihin ryhmiin? Näin myös säästyttäisiin yleiseltä mielipahalta, jota nämä kuvat voivat aiheuttaa. Brittiläinen poliitikko oli kääntänyt tämän myös hyväkseen; hänen kannattajajoukkonsa oli kasvanut ja hän oli saanut paljon uusia nuoria kannattajia tämän kohun saattelemana. Kaikki riippuu myös omasta asenteesta kohun keskellä; jos asennoituu oikein, voi asian kääntää myös hyväkseen.

Ihminen on sosiaalinen eläin ja me koemme tarvetta jakaa omia ajatuksiamme ja elämäämme muiden kanssa joko hakien hyväksyntää tai vain halustamme jakaa itsellemme ihania asioita muiden kanssa.  Jos ei halua tulla häirityksi yksityiselämässään, niin ei kannata osallistua sosiaalisen median tuomiin mahdollisuuksiin. Mutta jos ja kun haluaa olla mukana tässä verkostossa, kannattaa käyttää maalaisjärkeään, jotta mielikuva, jonka antaa itsestään on sellainen kuin minä itse itsemme näemme.

Tags

Leave a comment

Ava Reed is the passionate and insightful blogger behind our coaching platform. With a deep commitment to personal and professional development, Ava brings a wealth of experience and expertise to our coaching programs.

About the Coach ›

Newsletter

Weekly Thoughts on Personal Development

We know that life's challenges are unique and complex for everyone. Coaching is here to help you find yourself and realize your full potential.

About the Coach ›